Mikä on Kummisetä-efekti? (2024)

Tom Santopietro oli 18-vuotias vuonna 1972 nähdessään elokuvanKummisetäteatterissa kotikaupungissaan Waterburyssa Connecticutissa. "Näin elokuvan ensimmäistä kertaa vanhempieni kanssa", kirjailija muistelee. "Minulla on tämä hyvin erikoinen muisto isästäni ja minusta, että olin kietoutunut siihen, ja äitini kumartui ja kysyi minulta: "Kuinka kauan tästä on vielä aikaa?""

Santopietron äiti Nancy Edge Parker oli englantilaista syntyperää ja hänen isänsä Olindo Oreste Santopietro oli italialainen. Hänen isovanhempansa Orazio Santopietro ja Maria Victoria Valleta muuttivat Yhdysvaltoihin Etelä-Italiasta 1900-luvun alussa. Mutta se oli näkemistäKummisetätrilogia, joka lopulta herätti Santopietron italialaisille juurilleen ja maahanmuuttajakokemukselle.

Uudessa kirjassaanKummisetä-efekti, Santopietro tarkastelee, miten elokuvasaaga kuvaa italialaisamerikkalaisia ​​ja mitä se on merkinnyt hänelle, elokuvateollisuudelle ja maalle.

Miten tämän kirjan idea syntyi – osittain muistelma, osittain tutkimusKummisetäelokuvat - muoto?

Kuten miljoonat muut ihmiset ympäri maailmaa, olen ollut pakkomielleKummisetätrilogia. Halusin kirjoittaa siitä. Ja sitten, kun aloin kirjoittaa elokuvista, tajusin, että haluan kirjoittaa myös muista elokuvista, jotka kuvaavat italialaisamerikkalaisia ​​ja kuinka kauheita stereotypiat olivat. Se sai minut miettimään matkaa, jonka maahanmuuttajat olivat tehneet tullessaan Amerikkaan, syitä matkan takana ja oikeastaan ​​väkijoukon historiaa. Aloin miettiä omaa elämääni ja ajattelin, että haluan tehdä tästä osittain muistelman, koska olen puoliksi italialainen ja puoliksi englantilainen. Siellä oli veto, koska minulla oli hyvin italialainen nimi kasvaessani hyvin angloisessa maailmassa.

Kun näinKummisetä: Osa II, ja kun elokuvan kymmenen minuutin kuluttua on kuva nuoresta Vitosta laivalla, joka tulee Amerikkaan ja ohittaa Vapaudenpatsaan, yhtäkkiä lamppu sammui. Tuo kuva toi minulle kotiin isoisäni matkan ja sen, kuinka rohkeasti hän 13-vuotiaana saapui tänne yksin. Olin 13-vuotiaana yksityiskoulussa, joka juoksi ympäriinsä univormussani ja koulusolmiossani, joten olin niin erillään hänen kokemuksestaan. Joten siitä ei tullut vain elokuva, jota rakastin elokuvan ystävänä, vaan minulle hyvin henkilökohtainen kuvaus Amerikan matkasta.

Miten määrittelisit "kummisetäefektin"?

Elokuva muutti Hollywoodin, koska se lopulta muutti tapaa, jolla italialaiset kuvattiin elokuvassa. Se sai italialaiset näyttämään täysin ymmärtäneiltä ihmisiltä eikä stereotypioilta. Se oli italialaisten elokuva Hollywoodissa italialaisista. Aiemmin italialaiset eivät olleet tehneet gangsterielokuvia, joissa esiintyi italialaisia ​​gangsteri.

Minusta se auttoi italiasoimaan amerikkalaista kulttuuria. Yhtäkkiä kaikki puhuivat Don Corleonesta ja vitsailivat: "Teen sinulle tarjouksen, josta et voi kieltäytyä." Luulen, että se auttoi ihmisiä näkemään, että tässä italialais-amerikkalaisten kuvauksessa oli heijastus heidän omasta maahanmuuttajakokemuksestaan, olivatpa he irlantilaisia ​​tai juutalaisia ​​Itä-Euroopasta. He löysivät tämän yhteisen sävelen.

Sitten se tietysti muutti minut, koska kun näin, mikä minusta tuntui isoisäni sillä laivalla, joka oli tulossa Amerikkaan, oli kuin olisin täysin omaksunut italialaisuuteni. En ollut koskaan tuntenut italialaista ennen sitä.

Valmistuksen aikanaKummisetä, Italian-American Civil Rights League järjesti mielenosoituksia, koska se katsoi elokuvan vain vahvistavan "italialainen on gangsteri" -stereotypiaa. Ja jossain määrin niin tietysti kävikin. Kuten kirjassa lainaat, Italic Institute of America julkaisi vuonna 2009 FBI:n tilastoihin perustuvan raportin, jonka mukaan vain 0,00782 prosentilla italialaisamerikkalaisista oli rikollisia yhdistyksiä. Ja kuitenkin, kansallisen Zogby-kyselyn mukaan 74 prosenttia amerikkalaisista uskoi, että italialaisamerikkalaisilla on siteitä väkijoukkoon. Ole rehellinen, lähestytkö tätä haastattelua eri tavalla, kun tiedät, että sukunimeni on Gambino?

Tiesin, ettet kuulu Gambinon rikollisperheeseen, mutta minun on sanottava, että sain leveän hymyn. Ajattelin, että voisiko Gambino haastatella minua käsittelevästä kirjastaniKummisetä, Olen hyvin onnellinen.

/

/

/

/

/

/

Sinä väität senKummisetäelokuvat itse asiassa murskaavat joitain stereotypioita. Mitkä?

Italialaisamerikkalaiset ovat erittäin herkkiä imagonsa suhteen elokuvissa, koska se on perinteisesti ollut niin negatiivista, joko mafiosina tai pikemminkin yksinkertaisena talonpoikana, joka puhuu kuin tämä. En pidä näistä stereotyyppisistä kuvista, ja silti rakastan näitä elokuvia niin paljon.

Luulen, että suurin osa italialaisista on oppinut hyväksymään ja todella omaksumaan elokuvan, koska mielestäni elokuvan nerokkuus sen lisäksi, että se on niin kauniisti kuvattu ja leikattu, on se, että nämä ovat gangstereita, jotka tekevät kauheita asioita, mutta tunkeutuvat kaikkiin se on perheen tunne ja rakkauden tunne. Minusta se on täysin kapseloitunut kohtaukseen ensimmäisen elokuvan loppupuolella, kun Don Corleone [Marlon Brando] ja Michael Corleone [Al Pacino] ovat puutarhassa. Se on todellakin vallan siirtoa isältä pojalle. Don Corleone pitää tämän puheen: "En koskaan halunnut tätä sinulle." Halusin sinun olevan senaattori Corleone. He puhuvat kamalista teoista. He puhuvat väkivallan siirtämisestä. Isä varoittaa poikaa siitä, kuka aikoo kavaltaa hänet. Mutta et edes oikein muista, että siitä kohtauksessa on kyse. Muistathan, että se on isä, joka ilmaisee rakkauttaan pojalleen ja päinvastoin. Tämä tulee esiin tuossa ratkaisevassa kohtauksessa, ja siksi minusta tuntuu, että se ohittaa stereotyyppisen kuvauksen, jota muut vastustavat.

Luulen, että se murskasi ajatuksen siitä, että italialaiset olivat kouluttamattomia ja että kaikki italialaiset puhuivat vahvoilla aksenteilla. Vaikka Michael on gangsteri, näet silti Michaelin se, joka meni yliopistoon, hankki koulutusta ja että italialaiset tekivät itsensä osaksi uutta maailmaa. Nämä olivat gangstereita, mutta he olivat täysin kehittyneitä, todellisia ihmisiä. Nämä eivät olleet apinansa urkumylly tai täysin lukutaidoton gangsteri. Se on outo asia. Luulen vielä tänäkin päivänä, että jotkut pitävät italialaista "toisena" - jonkun, joka ei ole amerikkalainen, joka on niin vieras. Elokuvissa kutenScarface[1932], italialaiset esitetään melkein kuin olentoja toiselta planeetalta. He ovat niin eksoottisia ja puhuvat niin kauheasti ja käyttävät niin kauheita vaatteita.Kummisetäosoitti, että näin ei ole. Sen jälkeläisessäKummisetä, joka on tietysti "The Sopranos", hahmot ovat jälleen kerran gangstereita. Mutta he ovat naapurissa New Jerseyn esikaupungissa asuvia gangstereita, joten se heikentää jonkin verran italialaista "toisena" -tunnetta.

Mikä teki 1970-luvusta erityisen mielenkiintoisen taustan julkaisulleKummisetäelokuvia?

Sosiologisella tasolla olimme kohdanneet Vietnamin sodan ja Watergaten kaksoislankaantumisen, joten se puhui tästä pettymyksen tunteesta, joka todella alkoi tunkeutua amerikkalaiseen elämään tuolloin. Mielestäni myös nostalgiatekijää Kummisetä kohtaan ei voi aliarvioida, sillä 70-luvun alussa (kaksi ensimmäistä elokuvaa vuosina 72 ja 74) se oli niin muuttuva maailma. Se oli feminismin nousu. Se oli mustan vallan aikakautta. Ja mitäKummisetäesiteltiin tämä katsaus katoavaan valkoiseen patriarkaaliseen yhteiskuntaan. Luulen, että se kosketti monia ihmisiä, jotka tunsivat olevansa niin epävarmoja tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Don Corleone, niin varma mies, että hän loi omat lakinsa ja otti ne omiin käsiinsä, vetosi moniin ihmisiin.

Kirjassa jaat kulissien takana olevia tarinoita elokuvien kuvaamisesta, mukaan lukien näyttelijöiden ja tosielämän mafian välisistä vuorovaikutuksista. Mikä oli paras tarina, jonka keksit heidän sekoittumisesta?

Oli todella hauskaa tehdä kaikkea asiaa koskevaa tutkimusta. Me kaikki rakastamme hyvää Hollywood-tarinaa. Olin yllättynyt siitä, että joku Brandon kaltainen, joka oli niin tunnetusti julkisuutta ujo ja vaikeasti ujo, käytti aikaa tavatakseen mafiadonin ja näyttääkseen hänelle sarjanKummisetä. Ja että James Caan teki niin mielenkiinnolla tutkiessaan kaikkien kuvauksissa roikkuvien gangsterien tapoja. Rakastan tuota. Näet sen. Nyt kun katson elokuvia uudelleen, kaikki eleet, kaikki yksityiskohdat, kädet, housujen kiinnitys, solmion säätäminen, se kaikki on vain niin älykkäästi havaittu.

Molemmat Mario Puzo, kirjoittajaKummisetä, ja elokuvien ohjannut Francis Ford Coppola käyttivät joitain termejä ja lauseita, jotka todelliset gangsterit omaksuivat vasta myöhemmin. Voitko antaa esimerkin?

Ehdottomasti. Termi "kummisetä". Puzo keksi sen. Kukaan ei käyttänyt sitä ennen. Hän toi sen kielenkäyttöön. Tässä ollaan 40 vuotta myöhemmin, ja kaikki väkijoukon uutiset viittaavat nyt niin ja niin Gambinon rikollisperheen kummisetä. Tosielämän gangsterit sanovat nyt: "Teen hänelle tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä." Se oli täysin Puzon keksimä. Luulen, että nämä ovat ilmauksia ja termejä, joita ei käytä vain suuri yleisö, vaan niitä käyttää myös FBI. Se on siis voimakas taideteos.Kummisetäsaavuttaa lonkeronsa niin monille amerikkalaisen elämän tasoille. Pidän siitä, että se on Obaman kaikkien aikojen suosikkielokuva. Minä vain rakastan sitä.

Onko mielestäsi mikään muuttunut tavassa, jolla yleisö reagoi elokuvaan nykyään?

Luulen, että suurin asia, kun näytät sen tänään, on, että huomaat, että se kietoutuu sellaiseen tahtiin, että voit oppia tuntemaan hahmot niin hyvin. Nykyään 80-luvulla musiikkivideoista alkaneen vaikutuksen vuoksi se on kaikki nopeita leikkauksia, eivätkä he koskaan antaisi elokuvan rullata tähän tahtiin, mikä on meidän tappiomme. Olemme menettäneet sen luonteen rikkaudenKummisetäedustaa.

Mitä mieltä olet televisio-ohjelmista, kuten "Mob Wives" ja "Jersey Shore?" Ja mikä vaikutus niillä on italialais-amerikkalaisiin stereotypioihin?

Mielestäni "Mob Wives" ja "Jersey Shore" ovat sanalla sanoen kauheita. Draama on yleensä keinotekoista, sekä osallistujien että toimittajien tehostamaa television dramaattisia tarkoituksia varten, joten se ei ole ollenkaan todellista. He pelaavat italialais-amerikkalaisen kulttuurin pahimmilla stereotypioilla. Molemmat esitykset keskittyvät elämää suurempiin hahmoihin, joita katsoja voi tuntea paremmaksi. Yleisö alentaa näitä hahmoja ja saa ilonsa sillä tavalla. Se ei tietenkään ole vain "Jersey Shore", koska osa minkä tahansa tosi-tv:n katsojien nautintoa on tuntea itsensä paremmaksi kuin kilpailijat, jotka laulavat huonosti, epäonnistuvat laihdutusyrityksissään ja vastaavat. Mutta näyttögavonne- kuten käyttäytyminen kahdessa näytöksessä mainitset tulokset molemmissa näytöksissä soittaen kuin 2000-luvun versiot urkumyllystä apinansa kanssa – italialais-amerikkalaisten Tom-setä. On kulunut 100 vuotta maahanmuuttajan huipulta, ja olemme taas siitä, mistä aloimme.